Tulevaisuus -työ vai harrastus?

Meidän koira käyttää lähes aina valjaita ja kulkee lyhyessä hihnassa vasemmalla puolella.Talvella sillä on pinkki huivi kaulassa ja pimeällä pinkki huomioliivi yllään, jotta se erottuisi. Meidän koira ei kulje ovista eikä autosta ilman lupaa ja se kulkee ilman hihnaa vieressä, jos omat kädet on täynnä tavaraa. Se osaa etsiä ja nostaa tippuneita tavaroita suoraan käteen pyynnöstä.Meidän koira ei saa olla tiellä keittiössä. Se osaa avata kaapin ovia sekä kerää omat lelut pyynnöstä lelukoriin. Se osaa tuoda itse hihnan, kun lähdetään lenkille. Meidän koira osaa kulkea kaupungilla ihmisvilinässä nätisti vierellä. Se myös pysähtyy suojatielle tultaessa. 

Yllä oleva teksti avautuu monelle paremmin, kun saa tietää, että Viivin isännällä (Santerilla) on näkövamma.Santerilla todettiin verkkokalvon rappeuma molemmissa silmissä jo kaksivuotiaana. Viivi ei ole virallinen opaskoira, vaikka osaakin jo monia hyödyllisiä arkea helpottavia asioita. Ajatus Viivin kouluttamisesta oikeaksi opaskoiraksi heräsi silloin, kun alettiin miettiä mitä Viivin kanssa voisi harrastaa. Mitään lajia ei ole tarkoitus harrastaa kilpailutavoitteellisesti, vaan pelkkänä yhteisenä ajanvietteenä ja virikkeenä (niin varmaan, heti eka laji vie mut kuitenkin totaalisesti mennessään.. :D)

Viivi on koira, joka rakastaa tehdä kaikkea. Myös koiraharrastuksia on tiukasta tottelevaisuuskoulutuksesta sienien tunnistamiseen, joten oli hirmuisen vaikea lähteä miettimään sopivaa lajia. Nythän Viivin kanssa on mm. käyty pentukoulussa, opeteltu noutamista ja temppuja, käyty mätsäreissä ja tutustumassa agilityyn. Viivillä olisi intohimoa vaikka mihin!

 Talvella joidenkin lajien harrastaminen on hieman vaikeampaa, joten päätimme ottaa talveksi ainakin yhden kurssin, joka järjestetään sisällä hallissa. Ensin Toko (tottelevaisuus) kuullosti hyvältä vaihtoehdolta. Onhan sellainen koira kiva, joka pysyy hallinnassa ja osaa liikkeet prikulleen oikein. Mutta tarvitseeko Viivin istua sivulla juuri sentilleen oikeassa asennossa? Toko on hieno laji, joka varmasti tempaa mukaansa, mutta minulta voisi pidemmän päälle palaa käämit ennemmin kuin koiralta. Minusta koiran on hyvä osata samoja liikkeitä kuin Tokossa, mutta ei niin tarkasti tai kilpailutavoitteellisesti.  Rally Toko kuullostikin paljon rennommalta lajilta, jota varmasti kokeillaan joskus.

 Seuraavaksi mietimme agilityä. Viivi pomppii niin tohkeissaan kaatuneiden puiden yli metsässä ja kiipeilee kiveltä toiselle. Käytiin myös kesän lopussa yhdellä agility tunnilla ja Viivi oppi heti lajin jujun; hyppi esteet hienosti kontaktissa minuun ja sukelsi putkesta ees taas. Viivi on kuitenkin vasta nuori koira ja agilityä pitäisi alkaa harrastamaan varovasti kasvavan koiran kanssa. Agility on myös kallis harrastus, koska sitä ei voi juurikaan harjoitella kotona. Kerkeän ilmottautumaan alkeiskurssille varmasti jossakin vaiheessa, kun Viivi on aikuinen. Laji näyttää vauhdikkaalta ja siinä pääsisi itsekin liikkumaan.

 Koiratanssi on kiehtonut mua siitä asti kun näin ekaa kertaa koiratanssivideon Youtubessa. Lähtisin koiratanssin alkeiskurssille vaikka heti, mutta niitä järjestetään todella vähän Keski-Suomessa. Näillä näkymin seuraava kurssi alkaisi vasta toukokuussa, mutta sitä odotellessa. Meillä on jo monta kuviota valmiina ;)

Moni on heittänyt ilmaan ajatuksen : "Miksette tee Viivistä Santerille opaskoiraa?"

Näitä harrastuksia pohtiessa mieleen tuli tämä idea. Mitä jos Viivi voisikin olla oikea opaskoira Santerille? Olisiko se mahdollista? Olisiko Viivistä siihen? No, me alettiin heti ottaa asiasta selvää ja soitettiin jo samana iltana Kuopioon opaskoirakoulu Viikseen. Siellä oltiin heti tosi vastaanottavaisia ja kiinnostuneita. Homma menisi onnistuneesti kutakuinkin niin, että he tuisivat katsomaan alustavasti Viiviä. Sitten Viivi otettaisiin testijaksolle, jossa sen luonteen sopivuutta arvioitaisiin. Sitten Viiviä koulutettaisiin Kuopiossa n. puolen vuoden ajan. Viivi palautuisi meille ja toimisi oppaana Santerille. Opaskoirana yhteiskunta kustantaisi Viivin ylläpidon.

 Ajatus kuullosti aluksi hyvältä. Matka oikeaksi opaskoiraksi olisi kuitenkin pitkä ja siitä voisi tulla ongelmia. Viivi on virallisesti minun koira ja oppaana omistajuus siirtyisi Santerille. Ollaan kuitenkin nuoria ja pitää ajatella tulevaisuutta, mitä jos meidän tiet eroaa? Silloin Viivi jäisikin Santerille. En voisi harrastaa Viivin kanssa mitään, olisihan opastaminen sille täyspäiväistä työtä. Emme voisi enää treenata noutoja, koska opaskoiralla ei saa olla liikaa riistaviettiä. Myös puolivuotta erossa Viivistä koulutuksen ajan tuntuu kaamealta ajatukselta.

 Mm. näiden ajatusten jälkeen opaskoirailu ei tuntunut enää niin hyvältä ajatukselta. On myös hyvinkin mahdollista, ettei Viivi sovellu koko tehtävään. Kriteerit opaskoirille ovat nimittäin tarkat, ja koulutuksesta voi tippua viime hetkilläkin pois, jos koira esim. pelkää korkeita paikkoja tai ei osaa toimia tarpeeksi itsenäisesti. Myös se, että ollaan jo treenattu noutoja, voi olla esteenä.

No, mitä me sitten meinataan tulevaisuudessa puuhailla? Ilmoitin Viivin koirakoulu Taitavien Tassujen Jatkokoulutus I kurssille. Kurssista kerrotaan seuraavasti :

• Perustottelevaisuuskurssin käyneille koirille tai tottelevaisuuden alkeet osaaville koirille. Erittäin monipuolinen kurssi, jossa harjoitellaan tottelevaisuutta ja koiran hallintaa. Kurssilla opetellaan monenlaisia asioita noutamisesta kauko-käskyihin.. Erinomainen kurssi minkä tahansa lajin pohjaksi tai kotitottelevaisuutta syventämään.                                          

 Eli sopii aika hyvin meidän tämän hetkiseen tilanteeseen. Siitä on hyvä jatkaa eteenpäin jonkin mukavan harrastuksen parissa. Maaliskuussa olisi myös tarkoitus viedä Viivi viralliseen näyttelyyn. Opaskoirailu jää vielä vain ajatukseksi. Ja vaikkei Viivistä oikeaa opasta luultavasti tulekaan, niin siitä on hurjasti apua ja iloa meille jo tuollaisenaan. Ja voi olla, että meillä tepsuttelee tulevaisuudessa Viivin kaverina opaskoira, joka tulee suoraan opaskoirakoulusta Santerille, ilman puolenvuoden odottelua ;) 

Hola!

Matkamme kohti Gran Canariaa alkoi perjantaina 11.10  Helsingistä. Santeri oli matkan alussa hieman jännittynyt, sillä oli ekaa kertaa lentokoneessa. Jännitys katosi kuitenkin koneen noustessa ja lopulta kuuden tunnin lentomatka sujui leppoisasti. Las Palmasissa meidät otti iloisesti vastaan matkayhtiön opas ja mutkitteleva ja vauhdikas bussimatka pitkin kapeita vuoristoteitä kohti hotellia alkoi. Hotellimme sijaitsi Gran Canarian etäläosassa Playa Tauritossa, joka on pieni ja rauhallinen kylä Moganin ja Puerto Ricon välissä. Suuria ostospaikkoja Tauritossa ei ollut juuri lainkaan, mutta meille riitti hyvin ystävällisten espanjalaisten turistimyymälät ja supermarketit. Saimme viettää koko loman lähes 30 asteen helteessä, eikä sateita tarvinnut pelätä sillä Gran Canarian eteläosassa aurinkoisia päiviä on 350. Olimme kuulleet kehuja hotellista jo etukäteen, mutta kaikki neljä tähteä ylittivät odotuksemme. Hotelli oli suunnattu pareille, ja siksi täysin lapsivapaa. Hotellihuoneessamme oli koko seinän mittanen merinäköala ja iso parveke. Kaiken kruunasi suuri sänky ja kylpyamme.

Hotel Suite Princes

Näköala parvekkeelta

Hotellin hintaan sisältyi all inclusive, jonka tarjoamat ruoat ja juomat veivät todellakin kielen mennessään. Ruoka-aikatauluista ei tarvinnut pitää kiinni, sillä ruokaa oli tarjolla jatkuvasti. All inclusivella saimme nauttia kaikista tarjolla olevista herkuista, sekä kahden baarin antimista. Maistelimme monia uusia herkullisen näköisiä ruokia ja esimerkiksi sipulirengas osoittautuikin friteeratuksi mustekalaksi. Santeri söi matkan aikana epäilemättä 10l jäätelöä. Oma jälkiruokani koostui lähinnä hunaja -ja vesimelooneista, koska herkullinen 

ruoka täytti mahan. 

Ravintolassa oli neljän noutopöydän lisäksi piste, josta sai hakea vastapaistettua ruokaa.

Päivä ei loppunut auringonlaskuun, vaan hotellilla järjestettiin erilaista ilta-ohjelmaa joka ilta. Tarjolla oli mm. livemusiikkia ja huikeita tanssiesityksiä.

Matkayhtiö tarjosi runsaasti erilaisia retkiä, joille ilmoittautuminen ja kulku oli vaivatonta. Maanantaina lähdimme katamaraaniretkelle Puerto Ricosta. Retken tarkoituksena oli bongata delfiinejä niiden omassa elinympäristössään. Pistäydyimme satamasta avomerelle ja takasin ja reissu kesti kaksi tuntia. Puolivälissä matkaa menetimme jo lähes toivon nähdä delfiinejä, mutta meitä kuitenkin onnisti. 

Tiistaiksi varasimme retken pinnan alle. Matka Moganiin kulki pitkin jyrkkiä vuortenrinteitä yhteisellä bussikuljetuksella. Matka kesti n.15minuuttia. Olimme matkalla suomalaisten rakentaman sukellusveneen kyytiin. Sukellusvene oli suunniteltu alunperin Suomen rannikolla tehtäville sukellusretkille, mutta samea ja saastunut merivetemme ei ollut läheskään yhtä otollinen sukelluskohde kuin kirkas ja lämmin välimeri. Sukellusveneestä näimme erilaisia kaloja ja laivojen hylkyjä. Ennen paluukuljetusta meillä oli aikaa tehdä ostoksia kauniissa Moganin satamakylässä. Sieltä löysimme paljon tuliasia.

Yellow Submarineen mahtui 44 matkustajaa, se oli noin 18m pitkä ja painoi 108,000kg

Rantakauppojen löytöjä

Lopulta koitti viimeinen lomapäivä 17.10 ja seuraavana aamuna alkaisi kotimatka. Päivän aikana ehti kuitenkin tapahtua vielä paljon ihania asioita. Olimme edellisenä iltana tutustuneet pieneen saksalaisjoukkoon, jonka kanssa istuimme allasbaarissa myöhäiseen yöhön saakka. Eräällä seurueen rouvista oli ollut syntymäpäivä ja kun kerroin, että minulla olisi syntymäpäivä seuraavana päivänä myös, kellon lyödessä 12 hän lahjoitti minulle saamastaan kukka kimpusta kauniin ruusun. Aamulla maatessamme aurinkotuoleissa sama rouva yllätti minut hiipimällä tuolini taakse ja kuiskaamalla korvaani iloisesti "Happy birhtday Kaisa". Lekottelimme päivän aurinkotuoleissa ja iltapäivän lopulla lähdimme hotellihuoneeseen  peseytymään ja valmistautumaan illalliselle. Hotellihuoneessa oli suurin koskaan näkemäni kukkapuska ja sen vieressä viinipullo kortilla varustettuna. Koko tämän komeuden ympärille oli aseteltu kynttilöitä. Pullo oli tarkoitettu kaksivuotispäivämme ja syntymäpäiväni kunniaksi. 

Ihmettelin, kun Santeri käyttäytyi oudosti ja vetkutteli ennen syömään menemistä. Menimme hissillä edestakaisin kerroksien väliä, ihastelimme allasalueen maisemia  ja muuta. Santeri ohjasi minut allasbaaria kohti jonka edessä mieskaksikko soitti kitaraa. Seisoskelimme hetken aikaa ja Santeri otti taskustaan kortin, jolla pääsi hotellin tarjoamalle romanttiselle illalliselle, jossa oli pöytään tarjoilu ja hyvää ruokaa. Täydellinen loma ja täydelliset 18-vuotis synttärit!

♥Kaisa