4.8.2015

Tervetuloa kotiin Diego!

Muistakaa HD!


Miau! Moni on varmasti huomannut jo Facebookista tai Instagramista, että meille on kotiutunut 28.4.2015 syntynyt kissanpentu nimeltään Diego. Haettiin tämä söpöliini poika Honkajoelta asti, koska ainoana kriteerinä kissan hankinnassa oli, että sen on oltava oranssi, eikä lähempänä ollut sen värisiä vapaana. Pitkä kotimatka sujui rauhallisesti, eikä takakontissa oleva Viivi välittänyt uudesta matkaseuralaisesta juuri mitään. Viivi on onneksi nähnyt pennusta saakka kissoja, joten tämä uusi perheenjäsen ei ollut sille mikään shokki.
Kotona avattiin kantoboxi ja pieni utelias kisu tuli heti tutkimaan paikkoja. Tehtiin vessasta sille turvallinen paikka nukkua ensimmäinen yö. Se antoi käsitellä itseään hyvin ja alkoi heti kehräämään. Ruoka maistui pitkän kotimatkan jälkeen ja tarpeet tehtiin heti hiekkalaatikkoon. Viivi oli hieman liian innokas tekemään tuttavuutta ensimmäisenä iltana, koska oli joutunut istumaan autossa niin pitkään. Siispä ajateltiin jättää karvakamujen tutustuminen vasta huomiselle.




Seuraavana päivänä Diego pääsi tutustumaan koko asuntoon. Se ei ollut koskaan ennen nähnyt koiria, joten Viivi pelotti sitä ensin. Rohkea kisu tutki kuitenkin paikkoja innoissaan, eikä piiloutunut sohvan alle, vaikka Viivi oli samassa tilassa. Viivi kiinnosti Diegoa kovasti, mutta pelko vei vielä vallan. Lähelle se uskalsi tulla ensimmäisen kerran, kun laitettiin sen lelu Viivin suuhun. Annettiin Diegolle myös ruokaa Viivin lähellä. Tutustumisessa auttoi valtavasti se, että Viivi osasi olla rauhallinen.

Muutaman päivän päästä Diego alkoi leikkiä Viivin hännällä ja tassuilla. Viivi ei onneksi välittänyt pienen paholaisen leikeistä, vaan antoi kissan leikkiä. Nyt Diego jo puskee Viivin jalkoja ja kehrää sille. Viivi on ollut oikein hieno "isosisko" Diegolle :)











6 kommenttia:

  1. Voi ihanasti Viivi pysyy rauhallisena! Hyvin Diego näyttää kotiutuneen. Awwww <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kun näistä tuli niin äkkiä kamut! <3

      Poista
  2. Ihana tuo video<3

    VastaaPoista
  3. Voi ei miten ihana Diego! Meillä on myös kolme kultaista; Sylvi, Alli ja Gerda. Meillä on myös kissa, Urho, joka olikin meillä jo ennen koiria. Urho on harmaankirjava. Minullakin olisi haaveissa pieni punainen kissa, mutta toistaiseksi vain haaveissa. Teillä on kiva blogi, johon törmäsn sattumalta Lemmikkitukun fb-mainoksen kautta. Mukavaa kesän jatkoa teille! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentista! Mukavaa, että löysit blogiimme :) Hyvää kesän jatkoa teillekin!

      Poista

Kaikki rohkeasti kommentoimaan ! :)