21.12.2014

Joulukalenteri:Luukku 21


Ote Viivin päiväkirjasta:

"Mun emäntä leipoi viime viikolla ihmisten pipareita. Minä toin emännälle sen sukat,kengät ja lapasetkin keittiöön, mutta se ei antanutkaan mulle maistiaisia! Sanoi vain, että ihmisten piparit ovat pahaksi koirille, ja pyh sanon minä! On sitä vaarallisempiakin asioita maistettu!

No, tuijotin kuitenkin emäntää mun nappisilmillä hetken aikaa. Tiedän, ettei se voi vastustaa mun anelevaa katsetta. Tänään se sitten kävi ostamassa Mustista&Mirristä Natures:menu säilykeruokaa ja kehui saaneensa ohjeen koirien pipareihin. Emäntä on niin helposti mun vietävissä..

Vaikka olin edelleen loukkaantunut siitä, etten saanut ihmisten pipareita, maistuivat koirien piparit minulle hyvin; menin jo pelkästä tuoksusta sekaisin. Pääsin jopa mukaan leipomaan niitä (emäntä sanoi, ettei haittaa jos koiran pipareihin eksyy muutama karva). 


Koirien piparit oli helppo valmistaa.

♥Käske emäntääsi/isäntääsi ostamaan Natures:menu säilykeruokaa (300g) . 
♥Kaada ruoka kulhoon ja sekoita siihen 2-4dl peruna- tai vehnäjauhoja. 
♥Muista maistaa välillä. 
♥Kun koostumus muistuttaa ihmisten pipareiden taikinaa, kauli se levyksi hyvin jauhoitetulle pöydälle.
 ♥Muotoile haluamallasi tavalla.Minun emäntäni teki ensimmäisestä satsista koiran muotoisia ja toisesta pieniä paloja, joita voi kuulemma käyttää minun koulutuksessani. Minusta kyllä isot koiran muotoiset piparitkin olisivat olleet hyviä koulutukseen.
♥Maista vielä kerran ja siirrä piparit pellille.
♥ Paista 175-asteisessa uunissa rapeiksi ja muista tarkkailla uunin edessä kuola valuen.
♥ Nauti herkuista ja pidä emäntäsi/isäntäsi tyytyväisenä, niin saat herkkuja jatkossakin. "





Vinkki! Keksit ovat kiva joululahja esim. kaverin koiralle. Vanhoista lasipurkeista voi koristella kauniit purkit kekseille.






6 kommenttia:

  1. Eikä! Ihana! XD

    Mul meni noi piparit homeeksi :( olikohan sit liian vähän aikaa uunis? Oli joku 10min. En tiiä, oliks sit säilytyspaikkana kaapissa huoneenlämpö liian lämmin.. Ehkä enemmän jauhoja pitäis laittaa. No pitää vaan tehdä uusiksi! :D

    VastaaPoista
  2. Mäkin tein näitä mut mulla nää meni kanssa noi noin viikon päästä homeeseen:( Täällä meiän lopputulos http://silkkiturkit.blogspot.fi/2014/12/luukku-17-joulupiparit-koiralle.html?m=1

    VastaaPoista
  3. Ansu ja Venla vastaan teille molemmille tässä. Mulla ainakin piparit jäi osin pehmeiksi, vaikka ne oli kauan uunissa. Jos ne pehmeänä ja vähän kosteana laittaa purkkiin niin saattaa homehtua äkkiä. Mä pidin pipareita vielä päivän ilmavasti lautasella keittiön pöydällä. Siten tulivat kaikki rapeiksi. Katsotaan nyt kauanko säilyvät :D

    VastaaPoista
  4. Hei taas ihan loisto idea, pitää kokeilla ehdottomasti! Mistä tuommoisia koiramuotteja löytää? En oo mikään kovin kummoinen leipuri, pitänee pitää silmät auki jos jossakin perus kaupoissa myytäisiin :D Tein kerran keksejä jyrsijöille, ne eivät muistaakseni olleet mitään ihan super hittejä mutta kai ne suurimman osan kuitenkin söivät, heh :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kyllä kokeilla, oli niin helppo tehdä! Mäkään en itse tykkää yhtään leipoa, mutta kun oli kyse koiran herkuista ni ihan innolla rupesin tekemään :D Kai se vaan on niin, että omaa koiraa on helppo hemmotella :) Ostin tuon muotin muistaakseni Kodin ykkösestä :)

      Poista
  5. Anonyymi5.12.16

    Voiko näihin käyttää myös muita märkäruoka pusseja?

    VastaaPoista

Kaikki rohkeasti kommentoimaan ! :)