11.8.2017

Koli


Tänä kesänä ollaan koirien kanssa koluttu useampi luontopolku ja kansallispuisto läpi. Yhdelle reissulle tarttui kamerakin mukaan, nimittäin Kolille. Lähdettiin reissuun pienellä asuntoautolla kolmen ihmisen voimin, joten koiria pääsi matkaan vain yksi. Pitkään mietin, että kumman otan matkaan mukaan ja päädyin lopulta Noppaan. Se on kuitenkin helpompi reissukaveri, kun pääsee mukaan huoltoasemillekin, eikä sitä tarvitse jättää hetkeksikään yksin kuumaan autoon. Viivin kanssa keretään reissata vielä paljonkin, Nopan kanssa valitettavasti ei.. 

Ajomatka Kolille kesti Jyväskylästä reilut neljä tuntia ja välillä pysähdyttiin jaloittelemaan ja syömään eväitä. Noppa matkusti rennosti pötkötellen perille asti. Sää oli juuri sopiva tälle reissulle; pilvistä, muttei sadetta. 



Määränpäässä päästiin suoraan parkkipaikalta maisemahissillä luontokeskus Ukon pihaan, josta lähti Huippujen kierros. Kierros alkoi pitkillä portailla, jotka onneksi pystyi kiertämään toista reittiä pitkin, jota oli mukavampi kävellä Nopan kanssa. Saavuimme aluksi Ukko-Kolin huipulle, josta oli aivan mielettömät maisemat. Näköala näyttää kuvissakin hienolta, mutta ne täytyy kokea itse paikan päällä! Kierros jatkui vielä Paha-Kolille ja Akka-Kolille, joiden päältä ihailimme maisemia kauan. Noppa kulki mukana kuin unelma; ei välittänyt muista koirista mitään (joita oli todella paljon), kulki nätisti hihnassa jyrkillä rinteillä ja osasi levätä, kun pysähdyttiin.

Kierros päättyi takaisin luontokeskukselle, jossa oli koirille oma juomapiste. Mukava reissu Kolin kansallismaisemissa oli päätöksessä ja menimme maisemahissillä takaisin autolle. Muutaman mutkan ja autonrenkaan puhkeamisen jälkeen vietimme yön asuntoautossa leirintäalueella. 






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaikki rohkeasti kommentoimaan ! :)